Kerrostalorakennus

Vahingossa asuntosijoittajaksi

Itse aloitin asuntosijoittamisen vähän niin kuin ”vahingossa”. Kun 1980-luvun lopulla muutin Porista Raumalle, ostin yksiön, jossa asuin ensin itse. Nykyisen vaimoni kanssa muutettuamme yhteen, alkoi yksiö tuntua pieneltä. Löysimme lähes vastapäisestä kerrostalosta meitä miellyttävän kaksion ja ostimme sen. Silloin asuntokauppa Raumalla oli aika nihkeää, ja jäimme ns. ”kahden asunnon loukkuun”. Kun en saanut yksiötä vuodessa myytyä, laitoin sen vuokralle ja siitä se alkoi. Nyt olen ostanut jo toistakymmentä sijoitusasuntoa, ja halu ostaa lisää on vain kasvanut.


Asuntosijoittaminen ei ole vaikeaa. Kun nämä viisi askelta ovat kunnossa, näillä pääsee alkuun!

1. Tutki ja ymmärrä, miten asuntosijoittaminen toimii
Tämä tarkoittaa sitä, että asuntosijoittamisen idea ja strategia tulisivat olla valittuina. Esimerkiksi vähän omaa alkupääomaa ja loput lainarahaa – asunto vuokralle, ajan kanssa vuokratuotolla maksetaan laina pois ja lopulta kaikki on omaa. Vaihtoehtoinen asuntosijoittamisen strategia voisi olla esimerkiksi: osta halvalla, remontoi ja myy voitolla eteenpäin. 


2. Osta sijoitusasunto sieltä, mistä asuntoja halutaan vuokrata
Asuntosijoittamisen yksi tärkeimmistä muistisäännöistä on tämä: sijoitusasuntoa ei kannata ostaa sieltä, missä itse haluaisi asua, sillä se on todennäköisesti aivan väärä alue. Sen sijaan ota selvää, mistä ihmiset haluavat asuntoja kaikista mieluiten vuokrata, ja osta sieltä. Silloin asunnolle on vuokramarkkinassa kysyntää, ja vuokralaisista pääsee valitsemaan.

3. Osta sellainen sijoitusasunto, jota halutaan vuokrata
Ota selvää, millaisia asuntoja halutaan vuokrata. Minkä kokoisia, montako huonetta, kylpyhuoneet, saunat ja parvekkeet. Oikean tyyppinen asunto parantaa ja helpottaa vuokrattavuutta ja pienentää tyhjien kuukausien riskiä. Tällöin kassavirta pysyy tasaisena koko ajan.

4. Sijoitusasunto ostetaan taskulaskimella
Sijoitusasunto ostetaan taskulaskimella, ei ikkunasta näkyvän maiseman tai tapetin värin perusteella. Asuntosijoittamisen perusmatematiikka pitää olla hallussa. Lisäksi täytyy olla selvillä kaikista asuntoon liittyvistä numeroista: vuokra, vastike, vesimaksu, varainsiirtovero, taloyhtiölainan määrä, lyhennys ja korko. Kauanko kestää, että vuokra maksaa lainat pois ja onko kassavirta positiivinen – verotus huomioon ottaen. Onko velkavipu siedettävällä tasolla niin, että lainan saa hoidettua ja yönsä nukuttua.

5. Varaudu tuleviin remontteihin
Monesti asunnon ostajat syynäävät itse asuntoa hyvin tarkkaan, mitä remonttia on tehty ja mitä voisi tehdä. Sen sijaan taloyhtiön kunto ja tulevat remontit ovat mielestäni huomattavasti tärkeämmät. Asunnon remontti hoituu yleensä muutamilla tonneilla, kun taas taloyhtiön remonteissa on monesti nolla perässä edelliseen verrattuna.

Aina tulee eteen ylä- ja alamäkiä, mutta jostain on päästävä alkuun. Asuntosijoittamisessa kaikesta saa joko euroja tai oppia – hyvät asiat tuovat tuottoja, huonot taas runsaasti kokemusta. Mitä paremmaksi asuntosijoittajaksi opit, sitä paremmin osaat välttää asuntosijoittamisen riskejä. Satsaaminen omaan osaamiseen ja tietotaitoon ovat avain pitkän tähtäimen menestymiselle asuntojen kanssa.

0
Feed

Jätä kommentti